Louhinta ja muut kallionrakentamisen palvelut Sterkmanilta
Toteutamme louhintatyöt ja tarvittavat lujitustyöt kokeneen tiimimme voimin Etelä-Suomen alueella. Kauttamme saat monipuoliset kallionrakentamiseen liittyvät palvelut!
Etsitkö kokenutta kallionrakentamisen ammattilaista? Sterkman Oy hoitaa sekä erikokoiset louhintatyöt että pohjatöiden pääurakoinnit Etelä-Suomen alueella. Meiltä saat kätevästi kaikki tarvittavat palvelut samalta toimijalta!
Toiminnallemme on ominaista, että autamme työn tilaajaa erittäin laajalla skaalalla. Kokeneet ammattilaisemme pystyvät suorittamaan useita eri työtehtäviä samaan aikaan ja samalla tiimillä. Tilaajan kannalta tämä on ihanteellista, kun töitä ei jouduta kilpailuttamaan usealla eri urakoitsijalla. Kun saat kaikki tarvittavat palvelut samalta toimijalta, säästyt myös mahdollisilta aikatauluhaasteilta ja viivästyksiltä projektin toteutumisessa. Tarvittaessa saat meiltä nopeasti myös muita palveluita!
Toteutamme louhintaa ja muita kallionrakentamiskohteisiin liittyviä töitä osa- ja kokonaisurakointina tarpeen mukaan. Huolellisen suunnittelutyön, modernin kaluston ja osaavan henkilökuntamme ansiosta olemme ihanteellinen yhteistyökumppani myös vaativiin kohteisiin.
LOUHINTAPALVELUMME
Tutustu tarkemmin louhintapalveluihimme. Saat osion auki klikkaamalla palkkia.
Rakennuspohjat
Infralouhinnat
Infrarakentaminen pitää sisällään hyvin monenlaista louhintatyötä. Meidän työhömme kuuluvat satamien ja vesiväylien syvennykset, tielinjojen raivaukset ja louhinnat, kaupungeissa infratekniikan louhinnat.
Hydrauliset kiilaukset
Kiilalouhinnan tarkoituksena on rikkoa kalliota ilman räjähteitä joista syntyy tärinäitä, sinkoutumisvaaraa sekä materian siirtymiä. Esim. arat ja tärinäherkät rakenteet ja laitteet (putkilinjat, anturat yms… ) tai kun halutaan minimoida työn vaaravaikutukset minimiin.
Kiilalouhinnan työvaiheet:
- Kalliopintojen puhdistus ja korkomittaukset.
- Reikien poraus kallioon.
Kiilaa varten reikiä on porattava tiheämmin kuin perinteistä räjäyttämällä tapahtuvaa louhintaa käytettäessä.
Kiilareiässä pitää olla ohiporausta tavoitekorosta enemmän koska kiilankärki työntyy syvemmälle reikään.
Kallistusta tarvitaan n.10-45o kiven rakenteellisista ominaisuuksista riippuen. Erilaiset kiilauskalustot vaativat erilaista rei’itystä jo kokonsa mukaan.
Käsikone kalusto 45mm reiän, kaivinkone kalusto 76mm reiän ja järeä kaivinkone kalusto 127mm reiän.
Reiät voidaan porata kerralla korkomittaansa jos kallion ominaisuudet antavat siihen tilaisuuden. - Kiilaus aloitetaan varmistamalla reiän syvyys ja puhtaus mittakepillä ja tarpeen vaatiessa lian ja tukkeumien varalta puhdistaan paineilmalla tai vesiruiskulla koska kiilassa olevan rasvan joukkoon joutuessaan kivenpalaset ja liiallinen pöly muodostaa mekaanisesti kuluttavan hiomatahnamaisen aineen joka vauhdittaa kiilan ja lipujen kulumista.
Tämä toimenpide suoritetaan aina ennen jokaista kiilausta. - Kiila asetetaan reiän suulle ja ohjataan ”vapaasti” reikään oikeaan syvyyteen (varsinkin isommissa kaivurikiiloissa kiilataan reikä kahdessa tai kolmessa kerroksessa peräkkäin näin menettelemällä päästään parempaan lohkare kokoon ja kevennetään kiilaan kohdistuvaa rasitusta.)
Kiilan yläpäässä olevaan hydraulisylinteriin johdetaan painetta jolloin kiila työntyy alaspäin jolloin kiilan ja reunojen paikallaan pysyvien lipujen vastakkaiseen suuntaan kiilavat pinnat levittävät repien kallion auki.Näin edetään kenttää eteenpäin aina seuraavaan reikään ja riviin.
Jos yhden kerroksen kiilaamisella ei päästä tarvittavaan tavoite syvyyteen,
puhdistetaan kerros pois louheesta ja jatketaan taas keulalta eteenpäin reiät tarkistaen ja puhdistaen seuraavaan työvaiheeseen.
Kiilalouhintaa on myös mahdollista suorittaa vaakatasossa esim. rakenteiden alle / tunnelilouhintana.
Apukeinoina kiilalouhinnassa voidaan käyttää vaijerisahausta, railon-/irti porausta sekä etanarakolinjaa.
Vaijerisahaus
Vaijerisahauksessa pujotetaan timanttivaijeri leikattavan kappaleen ympäri ja sahataan se halki.
Työnjälki ensiluokkaisen siisti, työ suhteellisen äänetöntä.
Voidaan myös sahata koko kappale irti ja pieniä kiilalouhinnalla.
Railon porauksessa / irti porauksessa porataan pilottireiät haluttuun syvyyteen tarkasti tietyin välimatkoin (70-90mm) jonka jälkeen avarretaan reikien välit ohjuria apuna käyttäen.
Etanarakolinjassa porataan reiät linjaan jonka jälkeen etana dynamiitilla halkaistaan kallioon rako.
Näillä keinoilla saadaan tarkimmissakin paikoissa rajattua louhinta tarkasti haluttuun eikä ryöstöjä herkkien rakenteiden tai muiden rajoittavien tekijöiden takia pääse syntymään.
Louhinta paisunta-aineella
Paisuntalaasti eli etanadynamiitti on kätevä tapa pienten ja suurten louhintakohteiden irrottamiseen. Etanadynamiitilla louhiessa täytyy kuitenkin varmistua siitä että kivellä on turvallinen purkautumisreitti.
Tilaa kauttamme myös kiilalouhinta!
Tarjoamme kokonaisvaltaista urakointia niin urakoitsijoille, rakentajille, yrityksille, yksityisille rakentajille kuin julkisellekin sektorille.
Kauttamme saat myös monipuoliset louhintapalvelut ilman räjähteitä. Toteutamme tarvittaessa myös esimerkiksi kallion kiilalouhintaa. Kiilalouhinnan tarkoituksena on rikkoa kalliota ilman räjähteitä ja välttää niistä mahdollisesti syntyvä tärinä, sinkoutumisvaara ja materiaalien siirtymä. Kiilalouhinta sopii ratkaisuksi esimerkiksi silloin, kun työn alla ovat arat ja tärinäherkät rakenteet ja laitteet tai kun työn vaaravaikutukset halutaan minimoida.
Monipuolinen kokemus myös haastavista kohteista
Yrityksemme toiminta on keskittynyt Uudenmaan ja Etelä-Suomen alueelle, mutta sopimuksen mukaan toteutamme projekteja myös kansainvälisesti ja muualla Suomessa.
Tilatessasi työt meiltä, voit säästää kustannuksissa merkittävästi, kun samalla työmaalla on vähemmän toimijoita. Monipuolisen palvelutarjonnan ansiosta kauttamme tilatut työt ovat kokonaisedullisia ratkaisuja, joissa aikatauluhaasteet eivät muodostu ongelmaksi.
Ammattitaitoiseen tiimiimme kuuluu tällä hetkellä noin kahdeksankymmentä työntekijää. Nykyisellä kokoonpanolla olemme toimineet vuodesta 2010 asti. Yritystoimintamme juuret juontavat vuoteen 2005. Tiimiimme kuuluu viisi insinööriä tai muuta teknisen koulutuksen saanutta työnjohtajaa. Lisäksi joukkoamme täydentää yhteensä viisi muuta työnjohtajaa ja toimistohenkilöä.
Kiinteät toimipisteemme sijaitsevat Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla. Räjäytys- ja louhintatöiden lisäksi voit tilata kauttamme myös monipuoliset maansiirtotyöt. Moderni kalusto yhdistettynä kokeneeseen henkilökuntaamme tekemät meistä erinomaisen yhteistyökumppanin haastaviinkin projekteihin.
OTA YHTEYTTÄ

Sterkman Oy
Kalliorinne 2
04360 Tuusula
Y-tunnus: 2317124-0

