LUOTETTAVAA JA LAADUKASTA KALLIORAKENTAMISTA
STERKMAN OY
Yrityksemme toiminta on keskittynyt Etelä-Suomen ja Uudenmaan alueelle, mutta sopimuksen mukaan toteutamme projekteja myös kansainvälisesti ja muualla Suomessa.
Ammattitaitoiseen tiimiimme kuuluu tällä hetkellä noin kahdeksankymmentä työntekijää. Nykyisellä kokoonpanolla olemme toimineet vuodesta 2010 asti. Yritystoimintamme juuret juontavat vuoteen 2005.
Tällä hetkellä monipuoliseen tiimiimme kuuluu viisi insinööriä tai muuta teknisen koulutuksen saanutta työnjohtajaa. Lisäksi joukkoamme täydentää yhteensä viisi muuta työnjohtajaa ja toimihenkilöä. Kiinteät toimipisteemme sijaitsevat Kymenlaaksossa, Uudellamaalla, Savossa ja Etelä-Karjalassa . Räjäytys- ja louhintatöiden lisäksi voit tilata kauttamme myös monipuoliset lujitus- ja ankkurointityöt. Moderni kalusto yhdistettynä kokeneeseen henkilökuntaamme tekemät meistä erinomaisen yhteistyökumppanin haastaviinkin projekteihin.
TOIMINTAA
Tutustu toimintaamme virtuaalisen kohde-esittelyn muodossa.
360-videon avulla pääset tutustumaan Kymenlaakson keskussairaalan työmaahan.
Pääset näkemään eri työpisteitä sekä työmaata eri kulmista tavalla, joka on aiemmin ollut hankalaa toteuttaa.
Tervetuloa Sterkmanin arkeen.
TARINOITA TYÖMAILTA
HENKILÖSTÖ





JAAKKO HOPPONEN
Työnjohtaja, ylipanostaja ja räjäytystyöt



Sterkman Oy
Kalliorinne 2
04360 Tuusula
Y-tunnus: 2317124-0

